Viihderavintola Konsta on kaustislainen yökerho, jossa saadaan nauttia Suomen parhaimpien artistien esiintymisestä. Tähtiesiintyjien lisäksi Konstassa voi käydä kuuntelemassa uusia nousussa olevia esiintyjiä tai tulla nauttimaan discon kiihkeästä tunnelmasta.

Konstan lyhyt historiikki

Konstan avajaisia vietettiin marraskuussa 1999. Asiakkaat ottivat Konstan heti omakseen ja meno aina vain paranee! Toukokuussa 2001 avattiin uusi Bar Antero, jossa ihmiset voivat viettää iltaansa keskustelun ja erilaisten ajanvietteiden merkeissä. Bar Lulu avattiin festivaaleille 2006. Joulukuun 9. päivänä 2006 Yö-yhtye oli ensimmäinen esiintyjä uudella noin 60 neliön esiintymislavalla. Artistien takahuone ja lava ovat saaneet hyvää palautetta, sekä bändeiltä että asiakkailta.

Asiakaspaikkoja Viihderavintola Konstassa on kesäisin 1150 ja talvisin 990. Talviterassilla on 40 ja kesäterassilla 200 asiakaspaikkaa.

Konstassa tapahtuu!

Esiintyjämme valitsemme ajankohtaisista kotimaisista tai ulkomaisista artisteista. Esimerkkeinä loistavista esiintyjistämme ovat mm. Idols Tähdet, Apulanta, Basic Element, Miljoonasade jne…

Konstassa järjestetään usein myös erilaisia teemailtoja, jolloin asiakkaat saavat itse osallistua oman iltansa viihtyvyyteen. Tulossa olevat artistit löydät aina verkkosivuiltamme.

Rentoa menoa Anterossa

Bar Antero on Konstan yhteydessä toimiva rento ajanviettopaikka. Anterossa voi pelata pelejä, jutella tai ihan vain rentoutua hyvän musiikin tahdittamana. Karaokea on keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Musiikkia joka makuun

Musiikki pyritään valitsemaan aina siten, että kaikilla olisi hyvä mieli. Discossa soi päivän kovimmat hitit ja ikivihreät klassikot. Bar Anterossa voi nauttia suomipopin helmistä, karaokesta ja juke-boxista.

Työntekijät

Konstan henkilökunta koostuu asiantuntevasta porukasta. Tarjoilijat ja järjestyksenvalvojat tekevät aina parhaansa asiakkaiden hyväksi. Järjestyksenvalvojat pitävät huolen, että kaikilla on hauskaa tasapuolisesti.

Henkilökunta toivottaa teidät tervetulleiksi Viihderavintola Konstaan ja Kaustiselle!